Mistä nimi Puttipaja tulee?

Moni on vuosien varrella kysynyt meiltä, mistä erikoinen nimi Puttipaja oikein tulee. Juhlavuoden kunniaksi pyysimme perustajaamme Terttua kertomaan tarinan nimen takaa.


Kaikki alkoi syksyllä 1976.
Ensimmäiset kynttilät lähtivät myyntiin nimellä "Käsintehty kynttilä Design Terttu Kilpinen". Eräänä syysiltana valoin kynttilöitä kotimme alakerran askarteluhuoneessa ja sanoin miehelleni, että kyllä kynttiläpajalla pitäisi olla oma nimi.
Pidin kädessäni pientä kynttilää ja sanoin:
"Tämä on ihan kuin lilliputti."
Mieheni totesi heti, että sehän olisi hyvä nimi. Minusta se kuulosti kuitenkin vähän vieraalta, ehkä jopa hieman ruotsalaiselta. Aloin sitten leikittelemään sanoilla ja luettelemaan eri kokoisia kynttilöitä:
"Miniputti, pikkuputti, keskiputti, isoputti, jättiputti ja mamputti."
Silloin mieheni sanoi:
"Puttipaja."
Ja se kuulosti heti hyvältä.
Mutta yksi kysymys jäi vielä mietityttämään: mitä putti oikeastaan tarkoittaa?
Asiaa selvitettiin sukulaisemme miehen avulla. Hän työskenteli yliopiston historianlaitoksella ja lupasi tutkia asiaa. Jonkin ajan kuluttua hän soitti ja kertoi löytäneensä sanalle useita merkityksiä.
Pohjanmaalla sanaa oli käytetty hieman ikävässä merkityksessä, mutta vanhasta karjalan murteesta löytyi sanonta:
"Oispa Putti ollaksein."
"Olisipa hyvä olla."
Se tuntui juuri oikealta.
Kun kynttilän sytyttää, sen äärellä rauhoittuu hetkeksi. Hyvä olo, lämpö ja tunnelma ovat olleet osa Puttipajan ajatusta alusta asti. Niinpä päätimme antaa kynttiläpajalle nimen Puttipaja.
Muita nimivaihtoehtoja ei oikeastaan ollut. Nimi tuntui heti omalta. Olimme ehkä miettineet jotain perinteisempää, kuten Kynttiläpajaa, mutta sattumalta syntynyt Puttipaja jäi mieleen ja erottui joukosta.
Vuosien aikana nimi on aiheuttanut myös hauskoja tilanteita.
Moni on kysynyt, liittyykö nimi golfiin. Vuonna 1976 golf ei kuitenkaan ollut Suomessa vielä kovin yleinen harrastus, eikä meille tullut mieleenkään yhdistää nimeä puttaamiseen.
Postia on vuosien varrella tullut mitä erilaisimmilla nimillä osoitettuna. Välillä vastaanottajana on ollut Tuttipaja, joskus Putkipaja ja muutaman kerran jotain aivan muuta.
Yksi hauskimmista muistoista liittyy ulkomaisiin messuihin. En tiedä mitä Puttipaja merkitsee kiinaksi, mutta nimi jäi siellä hyvin mieleen. Kun myöhemmin kuljin messuilla osastojen ohi, kuului jostain aina iloinen tervehdys:
"Hello Madame Puttipaja!"
Olihan se vähän erikoista, että minut tunnistettiin ja muistettiin juuri nimen perusteella.
Mitä nimi merkitsee nyt, lähes 50 vuotta myöhemmin?
Minulle Puttipaja kuulostaa edelleen kotoisalta ja persoonalliselta. Eikä monelle tule vieläkään ensimmäisenä mieleen, että kyseessä on kynttiläpaja.
Ehkä juuri siksi nimi on säilynyt mukana kaikki nämä vuodet.








