Alennuskoodi / lahjakortti
Onko sinulla kampanja- tai alennuskoodi?

Kevät- ja kesäkynttilät

Kynttilöiden lumoa keväisiin päiviin

 

Kevään tullen aamu sarastaa joka päivä yhä aiemmin. Pakkashuurteen kuorruttamat puut sulavat pikkihiljaa, kun aurinko alkaa lämmittää niiden koukeroisia oksia. Lumivaippakin hupenee kuin silmissä, ja samaan aikaan räystäs tiputtelee vettä.

 

Kohta ojanpenkalta puskevat ensimmäiset pirteän keltaiset leskenlehdet, ja kukkapenkistä pilkistävät violetit krookuksen kukat. Ne ensimmäiset kevään merkit. Piakkoin koivukin herää talviuniltaan ja alkaa puskea pikkuruisia heleän vihreitä hiirenkorvia oksien täydeltä.

 

Ja entä se lintujen viserrys, joka huumaa korvia! Lähimetsän purokin pulputtaa jo omaa sävelmäänsä kertoen siitä, että kesän tuloa ei voi estää.

 

Kaikki aistit muistuttavat meitä, kuinka luonto herää taas eloon pakkasen puraiseman ja viheliäisen pimeän talven jälkeen. Herätä siis sinäkin kotisi kevään väreihin iloisten kynttilöiden avulla! Nautitaan yhdessä keväästä ja ennen pitkää koittavasta kesästä.

 
Soijavaha tulppaanikynttilä lila - Soijavahakynttilät - 2807023 - 1
Soijavaha tulppaanikynttilä lila - Soijavahakynttilät - 2807023 - 2

Soijavaha tulppaanikynttilä lila

Käsintehty tulppaanikynttilä ekologisesta soijavahasta. Lilan sävy tuo pehmeyttä sisustukseen ja sopii täydellisesti lahjaksi kevään juhliin. Tilaa Puttipajalta!
Tuotekoodi: 2807023Lisätunnus: 6438321050390
(0)
9,90 €
Heti omasta varastosta (Tehtaanmyymälä)
kpl
Soijavaha tulppaanikynttilä puuteri - Soijavahakynttilät - 2807088 - 1
Soijavaha tulppaanikynttilä puuteri - Soijavahakynttilät - 2807088 - 2

Soijavaha tulppaanikynttilä puuteri

Käsintehty tulppaanikynttilä ekologisesta soijavahasta. Puuterin sävy tuo pehmeyttä sisustukseen ja sopii täydellisesti lahjaksi kevään juhliin. Tilaa Puttipajalta!
Tuotekoodi: 2807088Lisätunnus: 6438321050369
(0)
9,90 €
Heti omasta varastosta (Tehtaanmyymälä)
kpl
Lila soijavaha-ruusukynttilä kultaisella alustalla - Valmiit lahjapaketit - 792806023 - 1
Lila soijavaha-ruusukynttilä kultaisella alustalla - Valmiit lahjapaketit - 792806023 - 2

Lila soijavaha-ruusukynttilä kultaisella alustalla

Ruusukynttilä lila – ekologinen ja kaunis lahja kevään juhliin sekä lasinen kultaisen sävyinen alunen. Pakettia koristaa perhonen. Puttipajan lilan sävyinen ruusukynttilä on hurmaava...
Tuotekoodi: 792806023
(0)
16,10 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 3-6 (arkipäivää) arkipäivää
kpl
Lahja hänelle, jolla on jo kaikkea. - Valmiit lahjapaketit - 7914604V-0485 - 1
Valmis äitienpäivälahja, kynttiläsetti ja koristeellinen pakkaus. - Valmiit lahjapaketit - 7914604V-0485 - 2

Dipdye&Ruusu -lahjapakkaus okra-vanharoosa

Kaunis lahjapakkaus, valmiiksi suunniteltu ja pakattu!
Tuotekoodi: 7914604V-0485
(0)
35,20 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 3-6 (arkipäivää) arkipäivää
kpl
Lahjapaketti: Punainen ruusupallokynttilä valkoisella alustalla - Valmiit lahjapaketit - 791505011 - 1
Lahjapaketti: Punainen ruusupallokynttilä valkoisella alustalla - Valmiit lahjapaketit - 791505011 - 2

Lahjapaketti: Punainen ruusupallokynttilä valkoisella alustalla

Koristeellinen ruusupallo-kynttilä ja metalinen valkea alunen. Valmistamme kaikki kynttilämme laadukkaasta parafiinista ja puuvillaisesta sydänlangasta. Muiden kynttilöidemme tapaan nämä...
Tuotekoodi: 791505011
(0)
20,80 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 3-6 (arkipäivää) arkipäivää
kpl
Lahjapaketti: Roosa ruusupallokynttilä ja valkoinen alusta - Valmiit lahjapaketit - 791505085 - 1
Lahjapaketti: Roosa ruusupallokynttilä ja valkoinen alusta - Valmiit lahjapaketit - 791505085 - 2

Lahjapaketti: Roosa ruusupallokynttilä ja valkoinen alusta

Koristeellinen ruusupallo-kynttilä ja valkea alunen. Valmistamme kaikki kynttilämme laadukkaasta parafiinista ja puuvillaisesta sydänlangasta. Muiden kynttilöidemme tapaan nämä näyttävät...
Tuotekoodi: 791505085
(0)
20,80 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 3-6 (arkipäivää) arkipäivää
kpl
Pinkki sydänkynttilä vihreällä sydänalusella - Valmiit lahjapaketit - 7940272-14108 - 1
Pinkki sydänkynttilä vihreällä sydänalusella - Valmiit lahjapaketit - 7940272-14108 - 3

Pinkki sydänkynttilä vihreällä sydänalusella

Sydänkynttilä ja sydämen mallinen alunen on täydellinen lahja ja kesätuliainen sekä mökkivieminen. Kynttilänpolttovinkki: Polttaessasi sydänkynttilää, tarkkaile erityisen tarkasti...
Tuotekoodi: 7940272-14108
(0)
14,60 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 3-6 (arkipäivää) arkipäivää
kpl
Munakynttilä, soijavaha, kerma - Soijavahakynttilät - 281401702 - 1
Munakynttilä, soijavaha, kerma - Soijavahakynttilät - 281401702 - 2

Munakynttilä, soijavaha, kerma

Ekologinen kerman sävyinen munakynttilä soijavahasta. Kaunis lahja pääsiäiseen, kevään juhliin ja sisustukseen. Käsintehty Suomessa – tilaa Puttipajalta!
Tuotekoodi: 281401702Lisätunnus: 6438321050178
(0)
8,50 €
Heti omasta varastosta (Tehtaanmyymälä)
kpl
Pupu-kynttiläpakkaus, 4 kpl/pkt, ruskea - Pääsiäiskynttilät - 27112-pa-02-4 - 1
Pupu-kynttiläpakkaus, 4 kpl/pkt, ruskea - Pääsiäiskynttilät - 27112-pa-02-4 - 2

Pupu-kynttiläpakkaus, 4 kpl/pkt, ruskea

Pupu-pöytäkynttilät 4 kpl – Tyylikäs pupu kuvio ja keväinen tunnelma Puttipajan pupu-pöytäkynttilät tuovat kotiin modernia kevättunnelmaa. Näiden valkoisten pöytäkynttilöiden kyljessä...
Tuotekoodi: 27112-pa-02-4Lisätunnus: 6438321051205
(0)
29,90 €
Heti omasta varastosta (Tehtaanmyymälä)
kpl
Pupu-kynttiläpakkaus, 4 kpl/pkt, vesivärikuvio - Pääsiäiskynttilät - 27112-pa-01-4 - 1
Pupu-kynttiläpakkaus, 4 kpl/pkt, vesivärikuvio - Pääsiäiskynttilät - 27112-pa-01-4 - 2

Pupu-kynttiläpakkaus, 4 kpl/pkt, vesivärikuvio

Pupu-pöytäkynttilät 4 kpl – Realistiset pupunkasvot kevään somistukseen Nämä Puttipajan pupu-pöytäkynttilät hurmaavat realistisilla ja lempeillä pupunkasvoilla, jotka tuovat kotiin...
Tuotekoodi: 27112-pa-01-4Lisätunnus: 6438321051229
(0)
29,90 €
Heti omasta varastosta (Tehtaanmyymälä)
kpl
Pupukuvioiset kruunukynttilät, vesiväri, 4 kpl/pkt - Pääsiäiskynttilät - 29013-pa-0126-1 - 1
Pupukuvioiset kruunukynttilät, vesiväri, 4 kpl/pkt - Pääsiäiskynttilät - 29013-pa-0126-1 - 2

Pupukuvioiset kruunukynttilät, vesiväri, 4 kpl/pkt

Nämä Puttipajan pupukuvioiset kruunukynttilät hurmaavat realistisen pehmeillä eläinhahmoillaan.
Tuotekoodi: 29013-pa-0126-1Lisätunnus: 6438321051250
(0)
17,90 €
Heti omasta varastosta (Tehtaanmyymälä)
pkt
Soijavaha tulppaanikynttilä vaaleankeltainen - Soijavahakynttilät - 2807003 - 1
Soijavaha tulppaanikynttilä vaaleankeltainen - Soijavahakynttilät - 2807003 - 2

Soijavaha tulppaanikynttilä vaaleankeltainen

Käsintehty tulppaanikynttilä ekologisesta soijavahasta. Vaaleankeltainen väri tuo pehmeyttä sisustukseen ja sopii täydellisesti lahjaksi kevään juhliin. Tilaa Puttipajalta!...
Tuotekoodi: 2807003Lisätunnus: 6438321050420
(0)
9,90 €
Heti omasta varastosta (Tehtaanmyymälä)
kpl
Soijavaha tulppaanikynttilä vaaleanpunainen - Soijavahakynttilät - 2807008 - 1
Soijavaha tulppaanikynttilä vaaleanpunainen - Soijavahakynttilät - 2807008 - 2

Soijavaha tulppaanikynttilä vaaleanpunainen

Käsintehty tulppaanikynttilä ekologisesta soijavahasta. Vaaleanpunainen väri tuo pehmeyttä sisustukseen ja sopii täydellisesti lahjaksi kevään juhliin. Tilaa Puttipajalta!...
Tuotekoodi: 2807008Lisätunnus: 6438321050406
(0)
9,90 €
Heti omasta varastosta (Tehtaanmyymälä)
kpl
Soijavaha tulppaanikynttilä aprikoosi - Soijavahakynttilät - 2807006 - 1
Soijavaha tulppaanikynttilä aprikoosi - Soijavahakynttilät - 2807006 - 2

Soijavaha tulppaanikynttilä aprikoosi

Käsintehty tulppaanikynttilä ekologisesta soijavahasta. Aprikoosin sävy tuo pehmeyttä sisustukseen ja sopii täydellisesti lahjaksi kevään juhliin. Tilaa Puttipajalta!
Tuotekoodi: 2807006Lisätunnus: 6438321050383
(0)
9,90 €
Heti omasta varastosta (Tehtaanmyymälä)
kpl
Kruunukynttiläpakkaus keltainen ja lila - Läpivärjätyt kruunut - 15013-4-0523 - 1

Kruunukynttiläpakkaus keltainen ja lila

Raikkaat ja trendikkäät värit – käsintehtynä Suomessa Tuo kattaukseen ja sisustukseen pirteää kontrastia näillä kauniilla kruunukynttilöillä. Keltainen ja lila muodostavat rohkean ja...
Tuotekoodi: 15013-4-0523Lisätunnus: 6438321048670
(0)
8,90 €
Heti omasta varastosta (Tehtaanmyymälä)
pkt
Kruunukynttiläpakkaus lehmus ja salvia - Läpivärjätyt kruunut - 15013-4-0933 - 1

Kruunukynttiläpakkaus lehmus ja salvia

Rauhalliset, luonnonläheiset sävyt – käsintehtynä Suomessa Tuo kotiisi harmoniaa ja tyylikkyyttä näillä kauniilla kruunukynttilöillä. Lehmuksen pehmeä vihreä ja salvian hillitty sävy...
Tuotekoodi: 15013-4-0933Lisätunnus: 6438321048656
(0)
8,90 €
Heti omasta varastosta (Tehtaanmyymälä)
pkt
Kruunukynttiläpakkaus oranssi ja pinkki - Läpivärjätyt kruunut - 15013-4-3810 - 1

Kruunukynttiläpakkaus oranssi ja pinkki

Rohkeat värit, tyylikäs muoto – käsintehtynä Suomessa Tuo kattaukseen ja sisustukseen energistä väriä näillä upeilla kruunukynttilöillä. Oranssin ja pinkin yhdistelmä luo iloisen ja...
Tuotekoodi: 15013-4-3810Lisätunnus: 6438321048632
(0)
8,90 €
Heti omasta varastosta (Tehtaanmyymälä)
pkt
Raitakynttilä tikkari, aprikoosi - Raidalliset pöytäkynttilät - 16704-ti-0368 - 1
Raitakynttilä tikkari, aprikoosi - Raidalliset pöytäkynttilät - 16704-ti-0368 - 2

Raitakynttilä tikkari, aprikoosi

Tikkari-sarjan raitakynttilä, aprikoosi
Tuotekoodi: 16704-ti-0368Lisätunnus: 6438321048205
(0)
10,20 € - 12,20 €
Useita vaihtoehtoja
Raitakynttilä tikkari, keltainen - Raidalliset pöytäkynttilät - 16704-ti-0523 - 1
Raitakynttilä tikkari, keltainen - Raidalliset pöytäkynttilät - 16704-ti-0523 - 2

Raitakynttilä tikkari, keltainen

Raitakynttilä tikkari 10 cm, keltainen
Tuotekoodi: 16704-ti-0523Lisätunnus: 6438321048243
(0)
10,20 € - 12,20 €
Useita vaihtoehtoja
Raitakynttilä tikkari, oranssi - Raidalliset pöytäkynttilät - 16704-ti-1038 - 1
Raitakynttilä tikkari, oranssi - Raidalliset pöytäkynttilät - 16704-ti-1038 - 2

Raitakynttilä tikkari, oranssi

Tikkari-sarjan raitakynttilä, oranssi
Tuotekoodi: 16704-ti-1038Lisätunnus: 6438321048229
(0)
10,20 € - 12,20 €
Useita vaihtoehtoja
Rapujuhlat -pöytäkynttilä pakkaus - Rapujuhlat - 27112-ra-0112-4 - 1
Rapujuhlat -pöytäkynttilä pakkaus - Rapujuhlat - 27112-ra-0112-4 - 2

Rapujuhlat -pöytäkynttilä pakkaus

Rapujuhlat pöytäkynttilät – käsintehty tunnelma juhlapöytään
Tuotekoodi: 27112-ra-0112-4Lisätunnus: 6438321050147
(0)
14,95 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 3-6 (arkipäivää) arkipäivää
kpl
Rapujuhlat kruunukynttilät 4 kpl/pkt - Rapujuhlat - 29013-ra-0112-4 - 1
Rapujuhlat kruunukynttilät 4 kpl/pkt - Rapujuhlat - 29013-ra-0112-4 - 2

Rapujuhlat kruunukynttilät 4 kpl/pkt

Rapujuhlat kruunukynttilät – perinteinen tunnelma juhlapöytään
Tuotekoodi: 29013-ra-0112-4Lisätunnus: 6438321050130
(0)
17,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 3-6 (arkipäivää) arkipäivää
kpl
Raitakynttilä tikkari, lehmus - Raidalliset pöytäkynttilät - 16704-ti-1533 - 1
Raitakynttilä tikkari, lehmus - Raidalliset pöytäkynttilät - 16704-ti-1533 - 2

Raitakynttilä tikkari, lehmus

Tikkari-sarjan raitakynttilä, lehmus
Tuotekoodi: 16704-ti-1533Lisätunnus: 6438321048267
(0)
10,20 € - 12,20 €
Useita vaihtoehtoja
Soijavaha Pioni-kynttilät 3 kpl, vihreä, puuteri ja kerma - Soijavahakynttilät - 28065-170288 - 1
Soijavaha Pioni-kynttilät 3 kpl, vihreä, puuteri ja kerma - Soijavahakynttilät - 28065-170288 - 2

Soijavaha Pioni-kynttilät 3 kpl, vihreä, puuteri ja kerma

Kolme kaunista sävyä, yksi harmoninen tunnelma. Tämä käsintehty soijavahakynttiläsetti yhdistää vihreän, puuterin ja kerman pehmeät värit, jotka tuovat kotiin luonnollista eleganssia ja...
Tuotekoodi: 28065-170288Lisätunnus: 6438321049868
(1)
14,70 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 3-6 (arkipäivää) arkipäivää
pkt
Antiikkikynttilä, aprikoosi 2 paria/pkt - Antiikkikynttilät - 1401006-4 - 1
Antiikkikynttilä, aprikoosi 2 paria/pkt - Antiikkikynttilät - 1401006-4 - 2

Antiikkikynttilä, aprikoosi 2 paria/pkt

Aprikoosin värinen pintavärjätty antiikkikynttilä 30 cm kätevässä kahden parin pakkauksessa.
Tuotekoodi: 1401006-4Lisätunnus: 6438321048519
(0)
10,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 3-6 (arkipäivää) arkipäivää
pkt
Antiikkikynttilä 30 cm, salvia 2 pr/pkt - Antiikkikynttilät - 1401033-4 - 1
Antiikkikynttilä 30 cm, salvia 2 pr/pkt - Antiikkikynttilät - 1401033-4 - 2

Antiikkikynttilä 30 cm, salvia 2 pr/pkt

Salvian värinen pintavärjätty antiikkikynttilä 30 cm kätevässä kahden parin pakkauksessa.
Tuotekoodi: 1401033-4Lisätunnus: 6438321049073
(0)
10,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 3-6 (arkipäivää) arkipäivää
pkt
Antiikkikynttilä 30 cm, kerma, 2 paria / pkt - Antiikkikynttilät - 1401002-4 - 1
Antiikkikynttilä 30 cm, kerma, 2 paria / pkt - Antiikkikynttilät - 1401002-4 - 2

Antiikkikynttilä 30 cm, kerma, 2 paria / pkt

Kermanvärinen pintavärjätty antiikkikynttilä 30 cm kätevässä kahden parin pakkauksessa.
Tuotekoodi: 1401002-4Lisätunnus: 6438321048465
(0)
10,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 3-6 (arkipäivää) arkipäivää
pkt
Antiikkikynttilä 30 cm, oranssi 2 pr/pkt - Antiikkikynttilät - 1401010-4 - 1
Antiikkikynttilä 30 cm, oranssi 2 pr/pkt - Antiikkikynttilät - 1401010-4 - 2

Antiikkikynttilä 30 cm, oranssi 2 pr/pkt

Oranssin värinen pintavärjätty antiikkikynttilä 30 cm kätevässä kahden parin pakkauksessa.
Tuotekoodi: 1401010-4Lisätunnus: 6438321048830
(0)
10,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 3-6 (arkipäivää) arkipäivää
pkt
Kruunukynttiläsetti "NARSISSIT", 4 kpl/pkt - Pääsiäiskynttilät - 29013-pa-0536-1 - 1
Kruunukynttiläsetti "NARSISSIT", 4 kpl/pkt - Pääsiäiskynttilät - 29013-pa-0536-1 - 2

Kruunukynttiläsetti "NARSISSIT", 4 kpl/pkt

Neljä kruunukynttilää keväisillä narsissikuvioilla.
Tuotekoodi: 29013-pa-0536-1Lisätunnus: 6438321049981
(0)
17,90 €
Heti omasta varastosta (Tehtaanmyymälä)
pkt
Antiikkikynttilä 30 cm, lime 2 pr/pkt - Antiikkikynttilät - 1401036-4 - 1
Antiikkikynttilä 30 cm, lime 2 pr/pkt - Antiikkikynttilät - 1401036-4 - 2

Antiikkikynttilä 30 cm, lime 2 pr/pkt

Limen värinen pintavärjätty antiikkikynttilä 30 cm kätevässä kahden parin pakkauksessa.
Tuotekoodi: 1401036-4Lisätunnus: 6438321049103
(0)
10,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 3-6 (arkipäivää) arkipäivää
pkt
Antiikkikynttilä 30 cm, turkoosi 2 pr/pkt - Antiikkikynttilät - 1401019-4 - 1
Antiikkikynttilä 30 cm, turkoosi 2 pr/pkt - Antiikkikynttilät - 1401019-4 - 2

Antiikkikynttilä 30 cm, turkoosi 2 pr/pkt

Turkoosin sävyinen pintavärjätty antiikkikynttilä kätevässä kahden parin pakkauksessa.
Tuotekoodi: 1401019-4Lisätunnus: 6438321048977
(0)
10,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 3-6 (arkipäivää) arkipäivää
pkt
Antiikkikynttilä 30 cm, vedenvihreä 2 pr/pkt - Antiikkikynttilät - 1401034-4 - 1
Antiikkikynttilä 30 cm, vedenvihreä 2 pr/pkt - Antiikkikynttilät - 1401034-4 - 2

Antiikkikynttilä 30 cm, vedenvihreä 2 pr/pkt

Vedenvihreä pintavärjätty antiikkikynttilä 30 cm kätevässä kahden parin pakkauksessa.
Tuotekoodi: 1401034-4Lisätunnus: 6438321049080
(0)
10,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 3-6 (arkipäivää) arkipäivää
pkt
Ant.pari 2,2x30 cm, lehmus & salvia - Antiikkikynttilät - 14010-0933 - 1
Ant.pari 2,2x30 cm, lehmus & salvia - Antiikkikynttilät - 14010-0933 - 2

Ant.pari 2,2x30 cm, lehmus & salvia

Tuotekoodi: 14010-0933Lisätunnus: 6438321048748
(0)
10,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 3-6 (arkipäivää) arkipäivää
pkt
Antiikkikynttilä 30 cm, keltainen&lila 2 pr/pkt - Antiikkikynttilät - 14010-0523 - 1
Antiikkikynttilä 30 cm, keltainen&lila 2 pr/pkt - Antiikkikynttilät - 14010-0523 - 2

Antiikkikynttilä 30 cm, keltainen&lila 2 pr/pkt

Sointuvan sävyiset pintavärjätyt antiikkikynttilät kätevässä kahden parin pakkauksessa.
Tuotekoodi: 14010-0523Lisätunnus: 6438321048762
(0)
10,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 3-6 (arkipäivää) arkipäivää
pkt
Antiikkikynttilä 30 cm, pinkki&oranssi 2 pr/pkt - Antiikkikynttilät - 14010-3810 - 1
Antiikkikynttilä 30 cm, pinkki&oranssi 2 pr/pkt - Antiikkikynttilät - 14010-3810 - 2

Antiikkikynttilä 30 cm, pinkki&oranssi 2 pr/pkt

Sointuvan sävyiset pintavärjätyt antiikkikynttilät kätevässä kahden parin pakkauksessa.
Tuotekoodi: 14010-3810Lisätunnus: 6438321048724
(0)
10,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 3-6 (arkipäivää) arkipäivää
pkt
Antiikkikynttilä 30 cm, vaaleankeltainen&aprikoosi 2 pr/pkt - Antiikkikynttilät - 14010-0306 - 1
Antiikkikynttilä 30 cm, vaaleankeltainen&aprikoosi 2 pr/pkt - Antiikkikynttilät - 14010-0306 - 2

Antiikkikynttilä 30 cm, vaaleankeltainen&aprikoosi 2 pr/pkt

Sointuvan sävyiset pintavärjätyt antiikkikynttilät kätevässä kahden parin pakkauksessa.
Tuotekoodi: 14010-0306Lisätunnus: 6438321048700
(0)
10,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 3-6 (arkipäivää) arkipäivää
pkt
Antiikkikynttilä 30 cm, keltainen 2 paria/pkt - Antiikkikynttilät - 1401005-4 - 1
Antiikkikynttilä 30 cm, keltainen 2 paria/pkt - Antiikkikynttilät - 1401005-4 - 2

Antiikkikynttilä 30 cm, keltainen 2 paria/pkt

Keltainen pintavärjätty antiikkikynttilä 30 cm kätevässä kahden parin pakkauksessa.
Tuotekoodi: 1401005-4Lisätunnus: 6438321048502
(0)
10,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 3-6 (arkipäivää) arkipäivää
pkt
Antiikkikynttilä, vaaleanpunainen 2 paria/pkt - Antiikkikynttilät - 1401008-4 - 1
Antiikkikynttilä, vaaleanpunainen 2 paria/pkt - Antiikkikynttilät - 1401008-4 - 2

Antiikkikynttilä, vaaleanpunainen 2 paria/pkt

Vaaleanpunainen pintavärjätty antiikkikynttilä 30 cm kätevässä kahden parin pakkauksessa.
Tuotekoodi: 1401008-4Lisätunnus: 6438321048533
(0)
10,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 3-6 (arkipäivää) arkipäivää
pkt
Dip dye kruunukynttilä vaaleanpunainen, havu 4kpl - Dip Dye kruunukynttilät - 14013-0837-4 - 1
Dip dye kruunukynttilä vaaleanpunainen, havu 4kpl - Dip Dye kruunukynttilät - 14013-0837-4 - 2

Dip dye kruunukynttilä vaaleanpunainen, havu 4kpl

Kaksivärisiä kuunukynttilöitä neljän kynttilän pakkauksessa.
Tuotekoodi: 14013-0837-4Lisätunnus: 6438321047390
(0)
14,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 3-6 (arkipäivää) arkipäivää
kpl
Puttipajan äitienpäivän lahjasetti, sisältää käsintehtyjä kynttilöitä. - Kynttiläpaketit - 9140-25-6206 - 1
Laadukkaat servetit 25x25cm, äitienpäivän juhlakattaukseen tai lahjaksi. - Kynttiläpaketit - 9140-25-6206 - 2
Ale -12%

Kynttilä ja serviettipaketti "Equador"

Ihastuttava pakkaus yhteensopivia kynttiöitä ja serviettejä.
Tuotekoodi: 9140-25-6206
(0)
52,00 €Ovh. 58,80 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 3-6 (arkipäivää) arkipäivää
kpl
Saunatonttu lahjalaatikossa, vihreä/harmaa - Tervakynttilät - 791214017-1731 - 1
Saunatonttu lahjalaatikossa, vihreä/harmaa - Tervakynttilät - 791214017-1731 - 2

Saunatonttu lahjalaatikossa, vihreä/harmaa

Hauska Saunatonttu-kynttilä tervan tuoksuisena on oivallinen tuliainen.
Tuotekoodi: 791214017-1731Lisätunnus: 6438321045686
(0)
13,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 3-6 (arkipäivää) arkipäivää
pkt
Citronella ulkotulipakkaus 8 cm, oranssi - Ulkotulet - 7917204C-10-3 - 1
Citronella ulkotulipakkaus 8 cm, oranssi - Ulkotulet - 7917204C-10-3 - 2

Citronella ulkotulipakkaus 8 cm, oranssi

Citronella ulkotulet hyttysten karkoitukseen. Sisältää yhden ulkotulen, kaksi täyttöä ja tulitikut. Paloaika ~15 h.
Tuotekoodi: 7917204C-10-3Lisätunnus: 6438321039418
(2)
18,90 €
Heti omasta varastosta (Tehtaanmyymälä)
kpl
Citronella-ulkokynttilä lasipurkissa, iso - Ulkotulet - 17434752-01C - 1
Citronella-ulkokynttilä lasipurkissa, iso - Ulkotulet - 17434752-01C - 2

Citronella-ulkokynttilä lasipurkissa, iso

Citronella ulkotuli hyttysten karkoitukseen.
Tuotekoodi: 17434752-01CLisätunnus: 6438321047628
(1)
11,90 €
Myymälän valikoima vaihtelee. Tarkista saatavuus. (Tehtaanmyymälä)
Luumunvärinen Terva Ruusu kynttilä lahjaksi tai koristeeksi. - Tervakynttilät - 1206023 - 1
Luumunvärinen Terva Ruusu -kynttilä - ruusun muotoinen terva-tuoksukynttilä lahjaksi ja sisustukseen. - Tervakynttilät - 1206023 - 2

Tervaruusu-kynttilä, luumu

Tervantuoksuinen punainen ruusukynttilä, jonka halkasija on 7 cm
Tuotekoodi: 1206023Lisätunnus: 6438321047567
(0)
8,60 €
Heti omasta varastosta (Tehtaanmyymälä)
kpl
Olivakruunupaketti 4kpl/pkt, Kesä-lajitelma - Läpivärjätyt kruunut - 21113-4-3385 - 1
Olivakruunupaketti 4kpl/pkt, Kesä-lajitelma - Läpivärjätyt kruunut - 21113-4-3385 - 2

Olivakruunupaketti 4kpl/pkt, Kesä-lajitelma

Ekologiset Oliva-kruunukynttilät hurmaavana neljän värin lajitelmana.
Tuotekoodi: 21113-4-3385Lisätunnus: 6438321047291
(0)
9,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 3-6 (arkipäivää) arkipäivää
pkt
OLIVA-kruunukynttilä 20 kpl/pkt, aprikoosi - Oliva-oliivikynttilät - 2111306-20 - 1
OLIVA-kruunukynttilä 20 kpl/pkt, aprikoosi - Oliva-oliivikynttilät - 2111306-20 - 2

OLIVA-kruunukynttilä 20 kpl/pkt, aprikoosi

Aprikoosin värinen läpivärjätty oliivisteariinista valmistettu ekologinen 20cm korkuinen kruunukynttilä 20 kynttilä pakkauksessa.
Tuotekoodi: 2111306-20Lisätunnus: 6438321041787
(0)
40,00 €
Heti omasta varastosta (Tehtaanmyymälä)
pkt
OLIVA-kruunukynttilä 20 kpl/pkt, laventeli - Oliva-oliivikynttilät - 2111351-20 - 1
OLIVA-kruunukynttilä 20 kpl/pkt, laventeli - Oliva-oliivikynttilät - 2111351-20 - 2

OLIVA-kruunukynttilä 20 kpl/pkt, laventeli

Laventelin värinen läpivärjätty oliivisteariinista valmistettu ekologinen 20cm korkuinen kruunukynttilä 20 kynttilä pakkauksessa.
Tuotekoodi: 2111351-20Lisätunnus: 6438321036622
(0)
40,00 €
Heti omasta varastosta (Tehtaanmyymälä)
kpl
Olivakruunupaketti 4kpl/pkt, koti-lajitelma - Läpivärjätyt kruunut - 21113-4-28 - 1
Olivakruunupaketti 4kpl/pkt, koti-lajitelma - Läpivärjätyt kruunut - 21113-4-28 - 2

Olivakruunupaketti 4kpl/pkt, koti-lajitelma

Kynttilän liekin ihastuttava hehku on täydellinen tunnelman tuoja. Läpivärjätty oliivikruunukynttilä säilyttää kauniin värinsä myös kynttilän palaessa. Laadukkaasta oliivisteariinista...
Tuotekoodi: 21113-4-28Lisätunnus: 6438321043040
(0)
9,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 3-6 (arkipäivää) arkipäivää
pkt
Helmiäishohto pallokynttilä, turkoosi 2 kpl/pkt - Metallihohtokynttilät - 1902019 - 1
Helmiäishohto pallokynttilä, turkoosi 2 kpl/pkt - Metallihohtokynttilät - 1902019 - 2

Helmiäishohto pallokynttilä, turkoosi 2 kpl/pkt

Upea helmiäishohtoinen pallokynttilä. Pallokynttilät myydään kahden kynttilän paketissa.
Tuotekoodi: 1902019Lisätunnus: 6438321042487
(0)
12,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 3-6 (arkipäivää) arkipäivää
pkt